Suomen Verkkomaksujen hallitus
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@verkkomaksut.fi ![]() Ari Korhonen on toiminut päätoimisena yksityissijoittajana ja hallitusammattilaisena viimeiset kolme vuotta. Yrittäjäkokemusta Arilla on kansainvälisen ohjelmistoyrityksen Komartekin toimitusjohtajanana ja hallituksen puheenjohtajana työskennellessään. WM-data Oy:ssä hän oli vice president 2,5 vuotta. Erikoisosaamisalueena Arilla on kansainvälistyvät kasvuyritykset, hänellä on yli 25 vuoden kokemus kasvuyritystoiminnasta. | ![]() Mika Parikalla on yli kymmenen vuoden kokemus sähköisen liiketoiminnan sekä ohjelmistoliiketoiminnan hankkeiden, organisaatioiden ja liiketoimintojen johtamisesta. Viimeksi Mika toimi Qvantel Business Solutions Oy:n operatiivisena johtajana (COO) ja aiemmin hän on työskennelyt mm. Metson, Fujitsun, Technopoliksen ja Republican palveluksessa. Suomen Verkkomaksujen hallituksessa Mika on toiminut vuodesta 2008, vuoden 2009 loppuun asti puheenjohtajana. Hänen vahvuusalueinaan on muutosten läpivienti, erityisesti kaupallistamisen, tuotteistamisen ja ohjelmistotuotannon ympäristöissä. |
![]() Markus Laurio on Komas-konsernin CFO. Talousjohdon kokemusta Markuksella on pörssiyhtiöstä ja kasvuyriyksistä. Hän on työskennellyt muun muassa Metso Paper Oy:ssä, Panda Oy:ssä ja Komas Group Oy:ssä. Hallituskokemusta Markuksella on Suomesta, Englannista, Ruotsista, Norjasta, Tsekeistä ja Espanjasta. | ![]() Lennu Keinänen on Suomen Verkkomaksut Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja. Aiemmin hän on toiminut useiden yritysten johto- ja hallitustehtävissä kehittäen sähköisen liiketoiminnan palveluita pk-yrityksille. Lennu toimii Suomen Verkkomaksut Oy:n hallituksen lisäksi kahden muun yrityksen hallituksen jäsenenä sekä lisäksi kahdessa yrityksessä strategisena neuvonantajana. Lennu kuuluu myös Suomen Elektronisen Kaupankäynnin yhdistyksen (ECF) hallitukseen. |
![]() Niko Lehtonen on Suomen Verkkomaksut Oy:n perustaja ja hallituksen jäsen. Ennen Verkkomaksuja Niko on työskennellyt sähköisten palveluiden kehitystehtävien parissa. |





